Humppilan 4H


Olemme Humppilan alueella toimiva 4H yhdistys.


Toimintaamme on Kuviskerhot, Metsäsalapoliisikerhot, ruokaan liittyvät kerhot ja leirit, kuten Safkasankarit ja Ruokakoulu. Järjestämme mahdollisuuksien ja toiveiden mukaan myös muuta harrastustoimintaa 4H arvoihin perustuen. Meillä on myös bänditila nuorisotila Vaijerin yhteydessä, jossa kokoontuu bändikerho. Nuorille mahdollistamme 4H-yrittäjyysopintoja sekä muita työllistymismahdollisuuksia.


Toimintaamme ohjaavat 4H-järjestön hienot arvot; 'Harkinta, Harjaannus, Hyvyys ja Hyvinvointi'. Nämä arvot antavat kasvavalle lapselle ja nuorelle hyvän, elämää tukevan pohjan nykyelämän jatkuvien muutosten tueksi. Kasvatustavoitteenamme on aktiivinen, vastuullinen ja yritteliäs nuori. 


Mukana 4H:n toiminnassa lapset ja nuoret oppivat kädentaitoja, ryhmässä toimimista sekä työelämätaitoja.
Nuorille löytyy tekemistä myös kerhonohjaajana monenlaisissa kerhoissa tai heidän on mahdollista työllistää itsensä oman 4H-yrityksen kautta. Opetusmenetelmänä meillä on tekemällä oppiminen (Learning by doing; John Dewey) aikuisen tukemana.

Järjestämme myös maataloustuottajille ilmaisia lannoitesäkkikeräyksiä, jotta maatalouden muovi saadaan uusiokäyttöön. Osallistumalla keräyksiin tuet paikallista 4H-nuorisotyötä! 


Tekemällä oppii parhaiten!

Tervetuloa mukaan toimintaan!


Lisää 4H-toiminnasta Humppilassa löydät meidän somesta!


Facebook

Humppilan Neljähoo | Facebook


Instagram

Humppilan Neljähoo (@humppilan4h_ja_kuvis) • Instagram-kuvat ja -videot


Liity jäseneksi

Liittymällä jäseneksi olet mukana turvaamassa laadukkaan nuorisotyön jatkumisen omalla paikkakunnallasi. Jäsenmaksuilla katamme esim. osan kerhonohjaajien palkoista ja kerhokuluista sekä jäsenistön tarvitsemat vakuutukset. 

Tarjoamme harrastus- ja opiskelumahdollisuuksia lapsille ja nuorille.


liity.4h.fi





Kati Tiilikkala, toiminnanjohtaja

045-124 3850           humppila@4h.fi